
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Iisalmen keskustanuorten iltama
8.2.2019 @ 19:00 - 21:00
Iisalmen keskustanuoret järjestää avoimen iltaman, jossa on mukana paikallisia toimijoita ja uusia tulokkaita. Illan aikana ruokaillaan ravintola Chaplinissa.
Iisalmen keskustanuoret järjestää avoimen iltaman, jossa on mukana paikallisia toimijoita ja uusia tulokkaita. Illan aikana ruokaillaan ravintola Chaplinissa.
12.4.2025
Maanantaina 14.4.2025 Kuopion kaupunginvaltuustossa käsitellään Pieni Neulamäki II asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus, jossa esitetään, että alueelle kaavoitetaan lisää yritystontteja. En kannata alueen hyödyntämistä yritystonttien käyttöön. Haluan tulevaisuudessa nähdä alueen lähiretkeilykohteena ja edellytän, että kaupungin virkahenkilöstö etsii vaihtoehdon yritystonttien sijoittelulle.
1.4.2025
Olen toiminut kaksi kautta Kuopion kaupungin luottamustehtävissä. Tämä on ensimmäinen kauteni kaupunginvaltuutettuna, minkä lisäksi toimin Savonia-AMK:n hallituksen puheenjohtajana. Olen tehnyt valtuustoaloitteita, nostanut minulle tärkeitä asioita mielipidekirjoituksissa ja blogissani sekä viestinyt aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa - erityisesti Instagramissa.
27.3.2025
Sain vuodenvaihteessa kuntalaispalautteen, jossa esitettiin perusteltu huoli Neulamäen latuverkostoon liittyvästä yhteentörmäyksestä. Asia upposi, olen itsekin Lapissa vieraillessa monesti ihastellut hiihtolatujen vieressä kulkevaa selkeästi merkattua ja tampattua kävelyreittiä. Tartuimme valtuustokollegani Aleksi Eskelisen kanssa kynään, ja jätimme valtuustoaloitteen viime kokouksessa!