Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomien Lukijan Sanomissa 22.2.2025.
Kuopio on yhtäkkiä pullollaan pienimuotoisia hankkeita, jotka kytkeytyvät vihreään siirtymään, ja jotka herättävät vilkasta keskustelua: Savisaareen suunnitellaan golfin harjoitusaluetta ja lähipelikenttää, Niuvantielle suunnitellaan 400 puun kaatamista erikoiskuljetusten mahdollistamiseksi ja ruutukaava-alueelle on hankittu uusi, hintansa puolesta asukkaita puhututtanut polkupyörätalli.
Kaupunkirakennelautakunta käsitteli Savisaaren golf-aluetta kokouksessaan 12.2.2025, mutta palautti sen valmisteluun. Vihreiden kaupunginvaltuutettu Marja Berg ja varavaltuutettu Laura Kuusela totesivat kirjoituksessaan (SS 15.2.2025), etteivät kannata Savisaaren valjastamista golfareiden käyttöön, vaan pitävät tärkeänä, että aluetta kehitetään kaikkien kuopiolaisten ulkoilukohteena luontoa kunnioittaen.
Väylävirasto on yli 10 vuotta sitten määritellyt suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkon, joka kulkee Pohjois-Savossa Kuopion kantakaupungin läpi. Erikoiskuljetuksissa siirretään maanteitä pitkin mm. tuulivoimaloiden osia ja teollisuuden säiliöitä. Elokapinan paikallisryhmä on kiinnittänyt Niuvantien kuusiin banderolleja, joissa he kyseenalaistavat Kuopion kaupungin strategian toteutumista, jos puut kaadetaan.
Edellä mainitut ovat hyviä esimerkkejä vihreän siirtymän käytännön sovellutuksista kuntatasolla.
Haluamme elinkeinoelämän uudistuvan, mutta olemmeko valmiita tarkastelemaan Suomen luontoystävällisimmäksi golfkentäksi tituleeratun Kallavesigolfin mahdollisuuksia?
Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset pitävät lähiluontoa suuressa arvossa. Pidämmekö tärkeämpänä Niuvantien kuusikujan ja puuston säilyttämisen kuin erikoiskuljetusten reitin mahdollistamisen? Kävelyn ja pyöräilyn edistämistä pidetään hyvänä asiana, mutta tiukentuneessa julkisen talouden tilanteessa priorisointia ei haluttaisi kohdistaa pyöräpysäköinnin kehittämiseen.
Haluaisin tulevaisuudessa nähdä enemmän ratkaisuja, joissa yhdistyy luonnonvarojen kestävä käyttö, yritysten toimintaedellytysten parantaminen sekä ihmisten osallisuus ja hyvinvointi. Kunnilla ja kaupungeilla on mahdollisuus toimia ennakoivasti, vuorovaikutteisesti ja osallistavasti eri tarpeiden yhteensovittamisessa.
Saara Karkulahti
Kuopion kaupunginvaltuutettu (KESK)
Kuntavaaliehdokas
Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö, Pohjois-Savon ELY-keskus