Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Veikkauksen monopoliasemaa on tarkasteltava tulevalla eduskuntakaudella

Kuten virheellisesti usein luullaan, Veikkauksen monopolin lakkauttaminen ei tarkoittaisi Veikkauksen lakkauttamista. Veikkaus tulisi hallitsemaan markkinoita, vaikka kilpailu avautuisi. Voisimme purkaa rakenteellista korruptiota ja ottaa markkinoille muitakin toimijoita, joiden tuloja ohjautuisi vastakin tärkeänä pitämiimme kohteisiin.

EU linjaa, että monopolitoiminnasta syntyvä tuotto ei voi olla syynä monopolille. Joulukuussa 2017 EU siirsi päätäntävaltaa rahapeliasioissa kansallisille tuomioistuimille. Tämän jälkeen Veikkauksen edunsaajat ovat vaatineet perinteisiin perustuvan rahoituksensa turvaamista. Tästä syntyy mielikuva, että Veikkauksen edunsaajia kiinnostaa ainoastaa Veikkauksen jakama tiettyyn tarkoitukseen varattu raha, eikä suinkaan Veikkauksen valtiolle tuottama kokonaispotti. On tuensaajia, jotka tarvitsevat Veikkausta, koska eivät täytä kriteerejä saadakseen rahoitusta suoraan valtiolta.

Samaan aikaan kun olemme joutuneet tekemään kipeitä leikkauksia esimerkiksi koulutuksesta, Veikkauksen tukikohteita ei ole arvioitu. Näin on todettu Veikkauksen itsensäkin rahoittamissa akateemisissa tutkimuksissa. Useampi taloustieteen professori on myöntänyt kyseessä olevan rakenteellinen korruptio. Veikkauksen apurahajärjestelmä ylläpitää monopoliasemaa ja nykyisiä rakenteita. Itse ainakin toivon, että raha voitaisiin käyttää maksimaalisesti hyvinvoinnin edistämiseen. Veikkauksen tuella tehdään paljon hyvää, mutta pystyisikö miljardi euroa hyödyntämään tehokkaammin samoihin käyttökohteisiin?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee selvitystä täyttääkö Veikkauksen toiminta monopolin oikeutuksen. Veikkauksen olemassaoloa perustellaan pelihaittojen ehkäisyllä. Vastikään julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus kertoo, että rahapelihaitat eivät ole Suomessa vähentyneet, vaikka juuri tästä syystä Raha-automaattiyhdistys, Finntoto ja Veikkaus yhdistettiin vuoden 2017 alussa Veikkaus Oy:ksi. Tutkimuksen mukaan hallitsemattomasti pelaavilla ongelmat ovat kärjistyneet ja muuttuneet entistä vakavammiksi. Suomessa pelataan maailman kolmanneksi eniten rahapelejä, poikkeuksellista on, että pelata voi lähes joka kaupan ja kioskin nurkassa.

Viimemmäksi Veikkauksen edunsaajat ovat aktivoituneet puhumaan ulkomaisten peliyritysten ylläpitämien nettisivustojen kieltämisestä. Rahat, joita pelataan ulkomaille, haluttaisiin pitää Suomen rajojen sisällä. Ajatus on ymmärrettävä, mutta internetin blokkaaminen globalisaation ja digitalisaation aikakautena on utopistinen. On myös kyseenalaista lähteä säätämään lakia verkon rajoittamisesta, kun tiedämme lain kiertämisen olevan melko helppoa.

Meidän tulee käydä avointa ja faktoihin perustuvaa tarkastelua Veikkauksen asemasta sekä rahoituksen järkevästä ohjaamisesta hyvinvoinnin edistämistyöhön.

Saara Hanhela
Keskustan kansanedustajaehdokas
Savo-Karjalan vaalipiiri

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi