Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Pienydinvoimalalle paikka Kuopioon

Julkaistu lyhennettynä Savon Sanomien Lukijan sanomat -palstalla 11.9.2022

Ryhmä tamperelaisia eri puolueiden valtuutettuja jätti maanantaina 29.8. valtuustoaloitteen, jossa he ehdottavat, että kaupungin tulee selvittää paikka mahdolliselle pienydinvoimalalle. Aloitteessa asiaa perusteltiin muun muassa sillä, että varaus lähettäisi signaalin alan yrityksille, että Tampereella suhtaudutaan myötämielisesti pienydinvoimaan. Ydinenergialain uudistamista pitäisi kuitenkin jouduttaa, jotta yksi este pienydinvoimaloille saadaan poistettua. Jo nyt hyvissä ajoin on tärkeää tuoda tarpeita esille tulevaisuuden energiaratkaisuja varten, koska energiateollisuuden investointisykli on pitkä.

Pienydinvoimala on perinteistä ydinvoimalaa selvästi turvallisempi laitos, ja vaatii ympärilleen huomattavasti pienemmän varoalueen. Onkin arvioitu, että pienydinvoimaloiden sijoittaminen kaupunkialueelle olisi varsin mahdollista.

Tampereella kyllä osataan! Myös meillä Kuopiossa on yli puoluerajojen halukkuutta oman pienpannun suhteen. Pienydinvoima painaa kaupungin päästöt aidosti alas eikä ole yhtä herkkä hinnan vaihteluille, kuin perinteiset polttolaitokset. Myös Kuopion tulisi aloittaa selvitys mahdollisesta sijoituspaikasta ja näin viestiä valtiovallalle säädösten uudistamisesta ja päästöttömän vaihtoehdon tarpeesta.

Jätetään puu metsään hiilinieluiksi ja turvaamaan biodiversiteettiä, tai jalostettavaksi korkeamman jalostusasteen tuotteiksi.

Yhdessä kohti kestävämpää huomista!

Teemu Backnäs (SDP)
Saara Karkulahti (Keskusta)
Anton Laakso (Vihreät)

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi