Maanantaina 14.4.2025 Kuopion kaupunginvaltuustossa käsitellään Pieni Neulamäki II asemakaava, jossa esitetään, että alueelle kaavoitetaan lisää yritystontteja. En kannata alueen hyödyntämistä yritystonttien käyttöön, vaan haluan kehittää aluetta lähiretkeilykohteena ja edellytän, että etsitään vaihtoehto yritystonttien sijoittelulle.
🌱 Meidät valtuutetut kutsuttiin tällä viikolla maastokatselmukselle kaava-alueelle. Kutsujana toimi ryhmä kuopiolaisia luonnonystäviä, jotka halusivat osoittaa alueen arvokkaat luontokohteet ja retkeilypotentiaalin.
🚵♀️ Asumme alueesta vain muutaman kilometrin päässä ja olen kertaalleen aiemmin ”eksynyt” pyörällä Pienen Neulamäen hiekkateille ja ihmetellyt, mikä alue oikein on.
💡 Pieni-Neulamäki oli pitkään Puolustusvoimien käytössä, mutta alue siirtyi Kuopion kaupungille yli kymmenen vuotta sitten, kun alueella ei asevarikon lopettamisen myötä ollut enää maanpuolustuksellista käyttöä.
🏗 Kun Puolustusvoimat lopetti alueella toiminnan, sitä on alettu kehittää teollisuus- ja yritysalueeksi. Sijainti on hyvä yritystonttien näkökulmasta: moottoritieltä pääsee sujuvasti alueelle ja etäisyys on melko optimaalisesti lähellä keskustaa.
🌲 Pienen Neulamäen alueesta valtaosa on vielä metsää, mutta eteläosassa yritysalue on jo pitkälle toteutunut. Kuopion kaupunki perustelee uutta kaavaa jatkuvalla yritystonttitarpeella.
🔎 Kaava-alueelle tehdyn luontoselvityksen mukaan pääosa kartoitusalueesta on tuoretta tai lehtomaista kangasta tai lehtoa. Pohjois-Savossa on vastikään kartoitettu arvokkaimmat luonnon monimuotoisuuskohteet ja Kuopion lehtokeskittymä on yksi keskeisimmistä. Asumme itsekin lehtoluonnon ympäröimänä ja arvostan sitä suuresti. Kaava-alueelta löytyy myös vesilain ja metsälain perusteella suojeltavia elinympäristöjä, jotka on toki jätetty kaavassa luonnonsuojelualueeksi.
☘ Maastokatselmuksella törmäsimme liito-oravan ja pyyn jätöksiin, kohtasimme korpin, halasimme valtavia haapoja ja pääsinpä näkemään ensimmäistä kertaa myös raidankeuhkojäkälää, joka on lajina silmällä pidettävä ja alueellisesti uhanalainen.
⛰ Kuopiossa on suuria korkeuseroja – niin myös Pienessä Neulamäessä. Kaavaan suunniteltujen katujen ja tonttien rakentaminen vaatii mittavassa määrin massojen louhintaa. Maankäytön muutokset kuten maanpinnan korkojen muuttuminen ja vettä läpäisemättömän pinnan määrän lisääntyminen vaikuttavat alueen hulevesien laatuun ja määrään. Maanmuokkaus tulisi vaikuttamaan merkittävästi alueen vesienhallintaan, mutta myös arvokkaiden luontokohteiden säilymiseen. On helposti nähtävissä, että mikäli herkkien luontokohteiden ympäriltä katoaa viheryhteydet, herkät alueet kuihtuvat ajan mittaa.
💶 Asemakaavaselostuksessa on arvioitu, että kaava-alueen maanmuokkauksesta eli tasauksista muodostuu noin 20 milj.–21 milj. euron kustannukset. Katujen ja hulevesijärjestelmien rakentaminen tulee maksamaan arviolta noin 5,5 milj.–6 milj. euroa. Yritysalueen noin 16 hehtaarin laajennukselle on laskettavissa maanvuokratuottoja 40 vuoden aikana 20–25 milj. euroa. Alueen yritysten työntekijämäärän arvioidaan olevan 200–400 henkilöä. Kunnallisveroina se tekee 40 vuoden aikana (tämän hetken veroprosentilla) 6-12 milj. euron tulot.
💚 Minun arvomaailmassani luonto- ja ympäristöarvot menevät yritystonttien kaavoittamisen edelle. En näe järkevänä pilata alueen yhtenäisyyttä ja viherkäytäviä, vaan näen alueella valtavasti potentiaalia lähiretkeilykohteena. Alueella on Puolustusvoimien käytön jäljiltä vahva hiekkatieverkosto, jota voi sellaisenaan hyödyntää muun muassa jalan ja pyörällä.
📣 Kuntalaiset ovat heränneet Pienen Neulamäen luontoarvojen puolustamiseen. Me valtuutetut olemme saaneet runsaasti postia ja kirjelmöintiä aiheen tiimoilta. Meitä ehdokkaita on käyty jututtamassa myös toritapahtumissa asian tiimoilta. Arvostan suuresti kaikenlaista kansalaisten heräämistä ja aktivoitumista heille tärkeiden asioiden äärellä – myös tällaista avoimen vaikuttamisen työtä haluan tukea.
🛠 Aktiivisten kuntalaisten vuoksi Koneen Säätiön apurahalla toimiva Elonkirjon kaupunki -hanke on valinnut Pieni Neulamäki II -kaavan kohteeksi, johon he suunnittelevat vaihtoehtoisen kaavan yritystonttien sijoittelulle. Hanke on lähestynyt jo valtuutettuja yhdellä vaihtoehtotarkastelulla. Olen erittäin innossani tällaisesta lähestymisestä kaava-alueelle ja hyvin utelias tutustumaan vaihtoehtoihin, joita asiantuntijaryhmä esittää.
Näistä syistä, luontoa ja kuntalaisten aktiivista osallistumista kunnioittaen, en voi kannattaa esitettyä asemakaavaa ja asemakaavan muutosehdotusta.
Saara Karkulahti
Kuopion kaupunginvaltuutettu (kesk.)
saara.karkulahti(at)kuopio.fi