Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Mitä asioita olen edistänyt vaalikaudella 2021-2025?

Olen toiminut kaksi kautta Kuopion kaupungin luottamustehtävissä. Tämä on ensimmäinen kauteni kaupunginvaltuutettuna, minkä lisäksi toimin Savonia-AMK:n hallituksen puheenjohtajana. Olen tehnyt valtuustoaloitteita, vaikuttanut kaupungin ohjelma- ja strategiatyössä, nostanut minulle tärkeitä asioita mielipidekirjoituksissa ja blogissani sekä viestinyt aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa – erityisesti Instagramissa.

Millainen päättäjä olen?

  • Arvioin päätösten kokonaisvaikutuksia
  • Teen politiikkaa vuorovaikutteisesti
  • Äitinä olen kiinnostunut lapsen edusta
  • Viestin aktiivisesti luottamustehtävistäni

Olen ehdolla Kuopion kuntavaaleissa numerolla 149.
Kunta- ja aluevaalit 13.4.2025.
Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025.

Näitä asioita olen edistänyt tällä vaalikaudella:

Ilmastoystävällinen Kuopio

Voimme vaikuttaa omilla teoillamme, toimimalla esimerkkinä kaupungin yrityksille, tuottamalla tietoa asukkaille sekä ohjaamalla yhtiöitä, joissa meillä on omistuksia. Kuopiolla on kattava ilmasto-ohjelma, jonka päivitystyössä olen ollut aktiivinen jakamalla osaamistani, jota olen kerryttänyt Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkönä (ELY-keskus 2020-).

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Pienydinvoimalalle paikka Kuopioon (syyskuu 2022)
  • Organisaation vastuullisuus on aitoutta ja vuorovaikutusta (toukokuu 2023)
  • Vihreä siirtymä Kuopiossa – kuka määrittelee pelisäännöt? (helmikuu 2025)

Lapsiperheiden hyvä arki

Itse leikki-ikäisen lapsen äitinä näen tärkeimpinä hyvän perhearjen elementteinä toimivan ja turvallisen varhaiskasvatuksen, lähellä sijaitsevat leikkipuistot ja lähiliikuntapaikat sekä tukiverkoston, jonka puoleen voi matalalla kynnyksellä ja akuuteissakin tilanteissa kääntyä.

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Valtuustoaloite: Kuopio mukaan UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin (toukokuu 2021)
  • Saara Karkulahti sai lapsensa lähipäiväkotiin vuoden jonotuksen jälkeen: tästä syystä Hiltulanlahden lasten määrä pääsi yllättämään Kuopion kaupungin (elokuu 2023)
  • Valtuustoaloite koulumummo- ja kouluvaaritoiminnan käyttöönotosta Kuopiossa (marraskuu 2024)

Luonto ja liikunta

Kuopiossa parasta on luonto! Huolehditaan lähiluontokohteista, retkeilyreitistöistä sekä mahdollistetaan monipuoliset, terveyttä edistävät liikuntapaikat ja -palvelut. Katson päätettäviä asioita fyysisen aktiivisuuden näkökulmasta: lisää liikettä.

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Luonnon virkistyskäytön suunnitelma Kuopioon (helmikuu 2022)
  • Kaupungin tulisi edistää liikkumista kävelyn ja pyöräilyn olosuhteilla (tammikuu 2023)
  • Valtuustoaloite talvikävelyreittien tekemisestä metsiin (maaliskuu 2025)

Korkeakoulut aluekehityksen sydämenä

Mitä vahvemman ja saumattomamman yhteyden pystymme luomaan koulutuksen, yritysten ja TKI-toiminnan välille, sitä paremmin onnistumme alueen elinvoimakysymyksessä. Korkeakoulut ovat äärimmäisen tärkeitä elinvoimatekijöitä kaupungeissa.

Teemoja, joista olen puhunut korkeakoulupolitiikassa tällä vaalikaudella:

  • Vastuullisuus on aitoutta ja vuorovaikutusta (toukokuu 2023)
  • Monikulttuurinen Savonia on avoin ja syrjinnästä vapaa (marraskuu 2023)
  • Koulutuksen, elinkeinoelämän ja tki-työn pyhä kolminaisuus (marraskuu 2024)

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi