Julkaistu alunperin Savon Sanomien Lukijan Sanomat -palstalla Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025.
Finnairilta Kuopioon saapunut vierailija puki sanoiksi ratkaisun, jota kipeästi kaipaamme
Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan: Minun rahani, minun lakisääteiset tehtäväni, minun tavoitteeni. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?
Saimme lokakuussa Kuopioon vieraaksi Pohjois-Savon ilmastofoorumin “Viheliäisten ongelmien kohtaaminen” -keskusteluun Finnairin yhteiskuntasuhdejohtaja Sami Lahdensuon. Koin pienimuotoisen valaistumisen, kun Lahdensuo yhtäkkiä sanoitti ratkaisuehdotuksen dilemmaan: “Olen tullut siihen lopputulemaan, että meidän olisi syytä peilata kaikki päätöksenteko YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.”, hän totesi. Lahdensuo on aiemmin työskennellyt johtajana mm. presidentti Ahtisaaren toimistossa.
Sanoihin on helppo yhtyä. Tällä hetkellä ainoa riittävän kattava, pitkäjänteinen ja yhteisesti sovittu viitekehys on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sopimus ei ole yksittäisen toimialan asia, vaan kokoaa yhteen hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden, osallisuuden, turvallisuuden ja kehityksen näkökulmat. Se velvoittaa tarkastelemaan päätöksiä pitkänä jatkumona, ei lyhyenä kulueränä seuraavan vuoden budjetissa.
Kun kukin tekee parhaansa erikseen, syntyy helposti ratkaisuja, jotka ovat paikallisesti perusteltavissa, mutta kokonaisuuden kannalta haitallisia. Silloin ei, hyvästä tahdosta huolimatta, osuta maaliin. Ihmisen arki ei jakaudu hallinto- tai organisaatiorajoihin.
Uskallan väittää, että kun päätökset peilataan lapsen oikeuksien sopimukseen, siiloutuminen vähenee, pitkäjänteisyys vahvistuu ja julkinen sektori alkaa toimia vaikuttavasti yhdessä sen sijaan, että jokainen ohjaa omia tilikirjojaan oman pöytänsä äärestä.
Kysymys, joka meidän tulisi kysyä, ei ole “miten kukin hoitaa oman tonttinsa”, vaan: ”miten alamme aidosti pelaamaan yhtenä joukkueena, samaan maaliin?”. Ja ennen kuin edes päästään joukkuepeliin, pitää selvittää miten kukin hahmottaa maalin ja sopia niistä yhteisistä isoista tavoitteista.
Haastan meitä päättäjiä nostamaan katseen kengänkärjistä horisonttiin ja luomaan näkymiä pidemmälle.
Nyt ei kaivata laiskoja avauksia, jotka perustuvat vanhoihin tapoihin tehdä asioita. Nyt kaivataan pitkäjänteistä, tulevaisuususkoa vahvistavaa ja kestävää politiikkaa, jota lapsen oikeudet ohjaa.
Saara Karkulahti
Kuopion kaupunginvaltuutettu ja hallituksen jäsen
Savonia-AMK hallituksen puheenjohtaja
