Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys
  • Kuntavaalit 2025

Lautakunnan päätös Kuopion yläkouluverkosta ei ole strategian mukainen

Julkaistu alunperin Savon Sanomien Lukijan sanomat -osiossa 4.5.2023

Kuopion kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi 18.4.2023 keskeisen alueen yläkouluverkon skenaarion, jossa Etelä-Kuopioon ei tule omaa yläkoulua. Perusteiksi on kirjattu toiminnallisesti vahvat yksiköt, kustannukset sekä syntyvyyden laskuun varautuminen.

Päivitimme Kuopion strategian valtuustokauden alkajaisiksi. Visiona on hyvän elämän pääkaupunki, jota täsmentää neljä päämäärää: Hyvinvoiva ja yhteisöllinen Kuopio, elinvoimainen ja kasvava Kuopio, ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio sekä uudistuva ja yhdessä tekevä Kuopio. Näkemyksemme mukaan lautakunnan päätös on ristiriidassa strategian kanssa.

Hyvinvoivat kuopiolaiset tarvitsevat liikettä. Suositusten mukaan yläkouluikäisten tulee liikkua vähintään tunti päivässä monipuolisesti. Fyysinen aktiivisuus on tutkimusten mukaan laskenut kaikilla ikäluokilla. Move! -mittaustulosten mukaan noin 40 prosentilla Pohjois-Savon 8. luokan oppilaista fyysinen toimintakyky on terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla, jolloin huono kunto voi vaikeuttaa arjessa jaksamista. Itä-Suomen koulumatkakyselyn 2020 mukaan vain 36 prosenttia 9.-luokkalaisilta kävelee tai pyöräilee kouluun.

Elinvoimainen Kuopio houkuttelee lapsiperheitä. Uusinta pientaloaluetta suunnitellaan Vanuvuoren kupeeseen, Hiltulanlahden kylkeen. Kuopion kaupunki teetti yläkouluselvityksen yhteydessä kyselyn koululaisille ja heidän huoltajilleen. Kyselyyn vastanneista huoltajista 67 prosenttia haluaa yläkoulun sijaitsevan muualla kuin Kuopion keskustassa, esimerkiksi omalla asuinalueella. 14 prosenttia vastasi, että sijainnilla ei ole merkitystä ja 19 prosenttia toivoo yläkoulun sijaitsevan Kuopion keskustassa. Vastaajien lapsista 40 prosenttia käy koulua Kuopion keskustassa.

Ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio arvioi päätösten vaikutuksia ilmaston näkökulmasta, myös hiilijalanjäljen osalta. Kuopion suurimmat kasvihuonekaasupäästöt aiheutuvat tieliikenteen päästöistä. Mitä jos Etelä-Kuopion yläkoulu olisikin radan varressa, jolloin villeissä visioissa kouluun pääsisi lähijunalla? Yläkouluselvityksestä ei ole tehty minkäänlaista ilmastovaikutusten arviointia. Tämä on vakava puute.

Yhdessä tekevä Kuopio osallistaa kuntalaisia päätöksentekoon. Kun yläkouluselvitys oli jo kertaalleen tuotu lautakunnan päätettäväksi ja esitelty kaupunginvaltuuston infossa, asiasta järjestettiin asukaskuulemistilaisuus. Tämä ei tue osallisuuden periaatteita, joissa asukkaita kuullaan jo prosessin alussa.

Vaikka meidän päättäjien tulee kantaa huolta kestävästä taloudesta, tulee meidän huolehtia myös strategian mukaisesta päätöksenteosta.

Saara Karkulahti ja Teija Savolainen-Lipponen
Kuopion kaupunginvaltuutetut (kesk.)

Viimeisimmät artikkelit

  • Kuka saa ja kenelle annetaan? – Ajatuksia paikkajakoneuvotteluista 7.5.2025
  • Kiitos 274 kertaa – työ valtuustossa jatkuu 14.4.2025
  • Pieni Neulamäki II yritystonttien sijasta lähiretkeilyalueeksi 12.4.2025
  • Mitä asioita olen edistänyt vaalikaudella 2021-2025? 1.4.2025
  • Valtuustoaloite talvikävelyreittien tekemisestä metsiin 27.3.2025

Blogit

  • 7.5.2025

    Kuka saa ja kenelle annetaan? - Ajatuksia paikkajakoneuvotteluista

    Kuntien ja maakuntien puolueorganisaatioissa on käynnissä neljän vuoden välein toistuva massiivisen palapelin kokoaminen. Ensin puolueet neuvottelevat luottamushenkilöpaikkojen jakamisesta. Suurin puolue kutsuu muut neuvotteluun, jossa tavoitellaan sitä, että paikkajako noudattelee mahdollisimman hyvin vaalitulosta. Puolueiden välisen neuvottelun jälkeen puolueet sopivat sisäisesti, kuka nimetään mihinkin luottamustehtävään.

  • 14.4.2025

    Kiitos 274 kertaa - työ valtuustossa jatkuu

    Kiitos 274 kertaa! Jos tarkastuslaskennassa ei tapahdu ihmeitä, näyttää siltä, että työ valtuustossa jatkuu ensi kaudella! Kasvatin äänimäärääni viime vaaleista ja kannatusta tuli yhä laajemmalta alueelta kuin aiemmin. 

  • 12.4.2025

    Pieni Neulamäki II yritystonttien sijasta lähiretkeilyalueeksi

    Maanantaina 14.4.2025 Kuopion kaupunginvaltuustossa käsitellään Pieni Neulamäki II asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus, jossa esitetään, että alueelle kaavoitetaan lisää yritystontteja. En kannata alueen hyödyntämistä yritystonttien käyttöön. Haluan tulevaisuudessa nähdä alueen lähiretkeilykohteena ja edellytän, että kaupungin virkahenkilöstö etsii vaihtoehdon yritystonttien sijoittelulle.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kohti kestävää Kuopiota

Seuraavat kuntavaalit toimitetaan aluevaalien kanssa samaan aikaan sunnuntaina 13.4.2025.
Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025.