Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Kuntien lapsiystävällisyyttä punnitaan alhaisen syntyvyyden aikana

Julkaistu Suonenjoki-lehdessä 5.2.2020 Kuntakehittäjän kynästä -kolumnina

Opetusministeri Li Andersson vieraili tammikuussa opetus- ja kasvatusalan Educa-messuilla. Andersson herätteli messuväkeä toteamalla, että alhaisen syntyvyyden seurauksena jokaiseen kuntaan ei välttämättä jää omaa peruskoulua. Tämä on kolhaisu monelle kunnalle ja kuntapäättäjälle, joiden ylpeys on pitkään ollut oma lähikoulu. Totuus kuitenkin on, että kymmenen viimeisen vuoden aikana yhden Suomessa syntyvän ikäluokan koko on pienentynyt 15 000 lapsella, 25 prosentilla.

Poikkeuksellisen alhaisen syntyvyyden aikana on haastavaa tehdä perheystävällistä kuntapolitiikkaa. Tähän saakka panostukset varhaiskasvatukseen ja koulutukseen ovat olleet hyvä keino pitää asukkaina kunnassa jo asuvat lapsiperheet sekä mahdollisesti houkutella jokunen uusi asukas. Vastaisuudessakin näen, että näillä lähipalveluilla on merkitystä lapsiperheen asuinpaikan valinnassa. Korostuva merkitys tulee olemaan myös sillä, mitä muita lapsi- ja perhemyönteisyyttä edistäviä keinoja ja käytäntöjä kunnat ottavat käyttöön.

Oma lapsuuteni 4 400 asukkaan kunnassa Pirkanmaalla Vesilahdella oli turvallinen, arkinen ja yhteisöllinen. Isona etuna olen pitänyt sitä, että minun perheessäni, mutta myös kunnassa yleisesti oli aina tilaa lasten äänelle. Lapset olivat tervetulleita joka paikkaan ja lapsista lähtöisin olevalle toiminnalle tarjottiin mahdollisuuksia. Maaseudulla ei ollut mitään erityistä tarjolla, oli sopivan tylsää olemista ja ihan tavallisia päiviä.

Monessa asiassa onkin tarpeen palata ihan tavallisten asioiden äärelle. Niin myös lapsimyönteisen kunnan rakentamisessa. Olen erittäin iloinen päästessäni kuntakehittäjän työssä tukemaan SavoGrow -kuntien yhteistä ”Ihan hyvä lapsuus” -kampanjaa, jossa innostetaan perheitä toimimaan yhdessä. Mukana on kymmeniä lasten, nuorten ja perheiden kanssa tekemisissä olevaa toimijaa, jotka haluavat muistuttaa perheiden yhdessä vietetyn ajan tärkeydestä ja tarjota vinkkejä yhteiseen tekemiseen. Kampanjatiimiläiset ovat ideoineet keväälle neljä teemakuukautta, joiden ympärillä järjestetään tapahtumia ja tarjotaan viikoittaisia vinkkejä. Kampanjan slogan ”tavallinen riittää” muistuttaa rauhoittumaan perusasioiden äärelle ja olemaan läsnä toisillemme.

Tämä on lapsi- ja perheystävällistä kuntapolitiikkaa ihan parhaimmillaan!

Saara Hanhela

Viimeisimmät artikkelit

  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025
  • Ilmastonmuutos ja katastrofit lisäävät eriarvoisuutta 29.5.2025
  • Lähiluonnon terveysvaikutuksilla on suuri taloudellinen merkitys 19.5.2025
  • Kuka saa ja kenelle annetaan? – Ajatuksia paikkajakoneuvotteluista 7.5.2025
  • Kiitos 274 kertaa – työ valtuustossa jatkuu 14.4.2025

Blogit

  • 30.6.2025

    Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille

    Kuopion kaupungin strategiassa elinvoiman kasvattaminen ja luontokadon torjunta ovat tasavahvoina. Mielestämme tavoitteet ovat yhtä tärkeitä ja kaupunkia voi kehittää molemmat huomioiden.

  • Saara Karkulahti seisoo valoisassa huoneessa, katsoo kameraan ja hymyilee.

    29.5.2025

    Ilmastonmuutos ja katastrofit lisäävät eriarvoisuutta

    Elämme monikriisien aikaa. Monikriisisyys koettelee sopeutumiskykyämme. Kuinka huolehdimme siitä, että jokainen ihminen on turvassa kriisin sattuessa? Yhteiskunnalla on vastuu sopeutumiskykyyn liittyvien ratkaisujen löytämisestä. Ennakointia ja varautumista tarvitaan kaikilla tasoilla: globaalisti, kansallisesti ja alueellisesti.

  • 19.5.2025

    Lähiluonnon terveysvaikutuksilla on suuri taloudellinen merkitys

    Haluan kohdistaa ajatukseni tänään kuopiolaiselle luonnolle, joka mainitaan merkityksellisenä asiana Kuopion vetovoimakyselyissä sekä asukastyytyväisyyskyselyissä. Olen pettynyt siihen, että lähiluonto mainitaan vain kaksi kertaa ympäristökertomuksessa.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi