Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Keskusta puolueelle vahva strategia ja jämäkkä toimeenpano

Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu viikonloppuna Kuopiossa. Keskustelemme puolueen asennosta kohti kevään eduskuntavaaleja. Tilanne on haastava. Keskustan valtakunnallinen kannatus oli lokakuussa YLEn kannatusmittauksen mukaan alimmillaan kannatusmittauksia tekevän Taloustutkimuksen arkistojen ajalta (1994-2022).

Meillä Kuopiossa Keskustalla on vahva mandaatti: Olemme toistamiseen kuntavaalien jälkeen kaupungin suurin puolue. Kuopion Keskustan strategian ytimessä on asukkaan osallisuus. Keskustan valtuustoryhmän aloitteesta Kuopio on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta -toimintamallissa sekä käynnistänyt lähiöohjelman laatimisen ja sen toimenpiteitä. Keskustan johdolla kaupunkiin on rakennettu liikuntapaikkaverkosto, jonka neliömetrit suhteessa asukkaiden lukumäärään ovat Suomen korkeimpia.

Pohjois-Savossa Keskusta sai tammikuun aluevaaleissa suurimman kannatuksen (28,5%). Kannatuksen tulee konkretisoitua eduskuntavaaleissa. Tarvitsemme kipeästi pohjoissavolaisia keskustalaisia kansanedustajia edistämään Itä-Suomelle tärkeitä tie- ja väylähankkeita, takaamaan Pohjois-Savon yrityksille vahvat toimintaedellytykset sekä varmistamaan hiilineutraali Pohjois-Savo 2035 -tavoitteen eteneminen meidän maakunnalle parhaiten sopivalla ohjauksella.

Eduskuntavaalimenestystä varten tarvitsemme Keskustalle selvästi paremman kannatuksen. Puolueen tarina suomalaisille tulee kirjoittaa asukas edellä, yrittäjien tukeminen aina mukana ja maapallon hyvinvointi kantavana teemana. Tarvitsemme selkeät kärjet, vahvan strategian ja sen jämäkän toimeenpanon. Tiukassa ohjauksessa osa porukasta häviää, mutta uskon, että sitä suurempi osa kokee Keskustan taas tai ensi kertaa omakseen.

Saara Karkulahti
Kuopion Keskustan puheenjohtaja
Pohjois-Savon Keskustan piirihallituksen jäsen
Keskustan puoluevaltuuston jäsen

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi