Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Ehdolla kuntavaaleissa 2025 Kuopiossa

Olen ehdolla

Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu ja Savonia-amk:n hallituksen puheenjohtaja – ja tavoittelen kuopiolaisten luottamusta kuntavaaleissa 2025. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja päätyöni on Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkönä ja ilmastoasiantuntijana Pohjois-Savon ELY-keskuksella. Toimintaperiaatteiltani olen avoin, positiivinen ja osallistava, luonteeltani olen helposti innostuva ja lempeä.

Minua ei ole tarvinnut houkutella ehdolle, olen mukana aidosta halusta ja olen motivoitunut. Haluan jatkossakin vaikuttaa rakkaan kotikaupunkini kehitykseen sekä vahvistaa kuopiolaista päätöksentekoa omalla osaamisellani, kiinnostuksellani ja maailmankatsomuksellani. Olen ehdolla kolmatta kertaa kuntavaaleissa. Ensimmäisellä kerralla pääsin varavaltuutetuksi sekä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan jäseneksi, toisella kertaa pääsin kaupunginvaltuustoon. Minua äänestämällä saat aktiivisen, asioihin perehtyvän, ihmisistä ja maapallosta välittävän päättäjän.

Seuraavat kuntavaalit toimitetaan aluevaalien kanssa sunnuntaina 13.4.2025.
Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025.

Minulle tärkeimmät teemat

Ilmastoystävällinen Kuopio

Kunnilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Voimme vaikuttaa omilla teoillamme, toimimalla esimerkkinä kaupungin yrityksille, tuottamalla tietoa asukkaille sekä ohjaamalla yhtiöitä, joissa meillä on omistuksia. Kuopiolla on kattava ilmasto-ohjelma, jonka päivitystyössä olen pyrkinyt olemaan aktiivinen jakamalla työni kautta hankittua osaamista.

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Pienydinvoimalalle paikka Kuopioon (syyskuu 2022)
  • Organisaation vastuullisuus on aitoutta ja vuorovaikutusta (toukokuu 2023)

Lapsiperheiden hyvä arki

Itse leikki-ikäisen lapsen äitinä näen tärkeimpinä hyvän perhearjen elementteinä toimivan ja turvallisen varhaiskasvatuksen, lähellä sijaitsevat leikkipuistot ja lähiliikuntapaikat sekä tukiverkoston, jonka puoleen voi matalalla kynnyksellä ja akuuteissakin tilanteissa kääntyä.

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Kuopio mukaan UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin (toukokuu 2021)
  • Koulumummo- ja kouluvaaritoiminta käyttöön Kuopiossa (marraskuu 2024)

Luonto ja liikunta

Kuopiossa parasta on luonto! Huolehditaan lähiluontokohteista, retkeilyreitistöistä sekä mahdollistetaan monipuoliset, terveyttä edistävät liikuntapaikat ja -palvelut. Erityisesti lasten ja nuorten sekä ikäihmisten liikkumattomuus huolestuttaa ja haluan aidosti olla keksimässä keinoja, joilla saamme lisättyä arkiliikuntaa ja fyysisesti aktiivista elämäntapaa.

Esimerkkejä, miten olen asiaa edistänyt tällä vaalikaudella:

  • Luonnon virkistyskäytön suunnitelma Kuopioon (helmikuu 2022)
  • Kaupungin tulisi edistää liikkumista kävelyn ja pyöräilyn olosuhteilla (tammikuu 2023)

Millaisia asioita olen edistänyt tällä vaalikaudella?

Valtuustoaloitteita:

  • Kuopio mukaan UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin (toukokuu 2021)
  • Luonnon virkistyskäytön suunnitelma Kuopioon (helmikuu 2022)
  • Pitäjät kuntoon -kehittämishanke Kuopiolle (maaliskuu 2023)
  • Koulumummo- ja kouluvaaritoimintamalli käyttöön Kuopiossa (marraskuu 2024)

Esimerkkejä asioista, joista olen valtuustossa puhunut ja joista olen kirjoittanut:

  • Metsät ovat kuopiolaisten olohuone (marraskuu 2021)
  • Kuopio kuuluu mukaan kaikkiin Suomen kaupunkipolitiikan yhteistyöpöytiin (syyskuu 2023)
  • Black Friday sotii pahasti lapsen oikeuksia vastaan (marraskuu 2023)
  • Liikkumattomuuden kustannuksiin ei ole enää varaa (huhtikuu 2024)
  • Raakut ovat vain osa hätäämme – joka 9. laji Suomessa on uhanalainen (elokuu 2024)
  • Toivotun lapsiluvun oltava myös toteutunut (lokakuu 2024)

Ota some-kanavat seurantaan ja laita rohkeasti verkostoitumispyyntö

Instagram: https://www.instagram.com/saarakarkulahti/
Facebook: https://www.facebook.com/karkulahtisaara/
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/saara-karkulahti/

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi