Saara Karkulahti

  • Etusivu
  • Saara
  • Blogi
  • Yhteys

Asiantuntijat osallisuuden äärellä

Julkaistu alunperin 27.8.2018 LAPE Etelä-Savon blogissa otsikolla ”Etelä-Savon asiantuntijat avoimuuden ja osallisuuden äärellä”.

Jokainen nuori on asiantuntija. Se on Etelä-Savon nuoret vaikuttajat -toiminnan slogan, jonka nuoret itse ovat keksineet. Kielitoimiston sanakirjan mukaan asiantuntija on henkilö, jolla on asiantuntemusta; hän on erikoistuntija, ekspertti, spesialisti. Sloganilla halutaan tuoda esille tavoitteemme vahvistaa joka ikistä eteläsavolaista nuorta siinä, että hänen ajatuksensa ja mielipiteensä ovat arvokkaita – ekspertin lausuntoja! Niinpä osana tätä blogitekstiä pääsette tutustumaan eteläsavolaisten asiantuntijoiden kommentteihin, jotka keräsin nuorten vaikuttajien tapaamisessa elokuussa 2018.

Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEa käynnistimme maakunnassa nuorten vaikuttajien toiminnan. Usein kun esittelen konseptia ammattilaisille, törmään kysymykseen: “Saatteko te nuoria mukaan?” Yleinen vitsaus tuntuu olevan, että maakunnassa on vaikeaa löytää nuoria mukaan yhteiseen tekemiseen: järjestöihin vapaaehtoisiksi, nuorisovaltuustoihin, oppilaskuntien aktiiveiksi… Jos nuoria on saatu mukaan, he ovat usein kaikessa mahdollisessa toiminnassa ja väsyvät melko nopeasti. Pohdin usein mikä tai kuka saa nuoret aktivoitumaan?

Alunperin tulin mukaan nuoriso-ohjaajan houkuttelemaan. Kyllä tässä tuntuu, että pääsee johonkin osallistumaan ja vaikuttamaan. Kannattaa tulla tänne käymään, kattomaan mikä on meininki.

Meillä aikuisilla on iso rooli. Kannustavat sanat, rohkaiseva kutsu, ääneen lausuttu ajatus siitä, että voisit tykätä tästä. Näillä tsemppaavilla sanoilla on painoarvoa ja voimaa enemmän kuin me ajatellaan. Etelä-Savon nuorten vaikuttajien toiminnassa tärkeä arvo on avoimuus. Tapaamiset on avoimia, niihin saa tulla mukaan kuka vaan ihan mistä taustasta tahansa. Pyrimme siihen, ettei tarvitse jännittää osaako sanoa oikeita sanoja, vaan jokaiselle ajatukselle on tilaa. Myös hiljaa saa olla.

Mä en oo ihan varma mistä tässä on kyse, mutta täällä saa olla ihan pihalla.

Vaikuttajien tapaamiset on teemoitettu, jotta tietystä asiasta kiinnostunut nuori voi tulla jakamaan ajatuksensa siihen itseä kiinnostavaan teemaan. Kokoamme jokaisesta tapaamisesta muistion tai muuta materiaalia ja laitamme esille verkkosivuille, someen ja/tai toimitamme suoraan niille päättäjille ja toimijoille, joita asia koskettaa. Teemat liittyvät nuorten arkisiin asioihin. Kierrämme maakunnan eri kunnissa, jotta kyseisen kunnan nuoret pääsisivät näkemään mitä toiminta on ja voisivat sitten päättää haluavatko tulla mukaan uudestaan.

Vaikuttamiseen ja mielipiteiden lausumiseen ei ketään pakoteta. Tavoite on vahvistaa sitä, että nuorella on mahdollisuus kommentoida.

Kyllä tästä hyvä tulee. Pikkuhiljaa ruvetaan levittämään vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita kaikkialle maakunnan nuoriin.

Melko suuren roolin tapaamisissa on saanut myös tiedon jakaminen ja tieto-osallisuuden vahvistaminen. Nuorilla on vain vähän tietoa siitä, mitä tapahtuu maakunta- ja sote-uudistuksessa tai siitä, mitkä asiat ylipäänsä ovat maakunnan vastuulla. Meidän aikuisten haastava tehtävä siinä on muotoilla meillekin vaikeita asioita sellaisiksi, jotka ovat nuorille ymmärrettäviä. Voimme luoda myönteistä ilmapiiriä sen suhteen, että uudistus ei välttämättä aina ole huono asia.

Tapaamiset on tosi kiinnostavia sillee ja tääl on yleensä jtn hyvää ruokaa.  Sit saa tietää enemmän niinku nyt tapahtuvista asioista ku ei niistä oikei jaeta tietoo muuten.

Kehotan lämpimästi jokaista aikuista tutustumaan oman maakuntansa nuoriin asiantuntijoihin. Mitkä asiat askarruttaa, mitä nuorten elämässä oikein tapahtuu? Kun pääsee kurkkaamaan nuorten elämään, aukeaa omakin ajattelu eri tavalla. Joskus oma työ saattaa tuntua jähmeältä ja mietityttää mistä saisi seuraavan askeleen, jotta työ voi edetä. Silloin asiantuntijoiden kommentit voivat yllättää.

Etelä-Savon nuoret jytää! Koska ne on hyviä. Ne ovat luovia ja innokkaita luomaan nuorille polkuja tulevaisuuteen. Tavotellaan vaikka sitä, että mahdollisimman moni eteläsavolainen nuori olis vuoden päästä kuullut tästä toiminnasta!

Saara Hanhela
Osallisuuden mahdollistaja

Viimeisimmät artikkelit

  • Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi 15.2.2026
  • Meiltä puuttuu yhteinen maali – lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan 20.11.2025
  • Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta – Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja 7.11.2025
  • ViikkoSavon 10 kysymystä: Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti vastaa 15.10.2025
  • Pienen Neulamäen uhraaminen on iso menetys luonnolle ja kyseenalainen arvo yrityksille 30.6.2025

Blogit

  • 15.2.2026

    Pientä Neulamäkeä uhkaa kaavoitus yritysalueeksi, joka tulee kuopiolaisille kalliiksi

    Kolme kaupunginvaltuutettua Pienen Neulamäen vaihtoehtokaavan puolesta: "Kyse on myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon". Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan merkittävä lähimetsä, jolla on keskeinen asema Kuopion ilmastokestävyyden, luonnon monimuotoisuuden ja asukkaiden yhdenvertaisen hyvinvoinnin kannalta.

  • 20.11.2025

    Meiltä puuttuu yhteinen maali - lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa syötön lapaan

    Olen pidempään tuskastellut Kuopion kuntapäättäjänä sitä, mihin mittareihin ja tavoitteisiin peilaamme palveluverkkoa koskevia päätöksiä. Me päättäjät kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa edellytämme valmistelijoilta laajoja arviointeja sekä lisäselvityksiä. Itse koen tuskaa siitä, kuinka kapeasti kukin katsoo omaa tonttiaan. Mutta mikä on se yhteinen maali, johon pelaamme?

  • 7.11.2025

    Kohti kokonaiskestävää tulevaisuutta - Savonian TKI-työ rakentaa siltoja ja ratkaisuja

    Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on kiinteä osa alueellista uudistumista ja tärkeää kumppanuustyötä. Savoniassa TKI-työ rakentuu tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa – yhdessä kokeillen, kehittäen ja ratkoen ajankohtaisia haasteita.

Kaikki blogit

Saara Karkulahti – Kokonaiskestävän Itä-Suomen puolesta

www.saarakarkulahti.fi